Martti Ahtisaari Instituutti järjestää säännöllisesti kauppatieteellisen alan tapahtumia. Tapahtumien kirjo koostuu seminaareista, asiantuntijatilaisuuksista sekä mm. opiskelijoille ja yrityksille suunnatuista kohtaamistapahtumista.
Suurelle yleisölle suunnatuissa Huippufoorumeissa Oulun alueen vaikuttajilla ja kaupunkilaisilla on mahdollisuus kuulla korkea tason puhujia talouselämän, akatemian ja politiikan alalta. Huippufoorumit ovat kutsuvierastilaisuuksia.
Lisäksi järjestämme talous- ja tutkimusseminaareja, jotka keskittyvät talouselämän ja kaupan alan erityisteemoihin.
Tärkeitä tapahtumia ovat myös esimerkiksi opiskelijoille ja työnantajille suunnatut kohtaamistapahtumat, joilla tehostetaan taloustieteiden tiedekunnan ja alueen yritysten välistä yhteistyötä.